Vastauksena arvon kollegani kysymykseen elämästä kuntavaalien jälkeen: Elämää on. Aivan kuten hän mainitsikin. Kuntavaalit ovat siinä mielessä mielenkiintoinen ilmiö, että analyytikot ja politiikantoimittajat hurmoksissaan pyrkivät etsimään merkitystä kuntavaalien tuloksesta tuleviin koitoksiin nähden. Loppujen lopuksi, onko niillä merkitystä? Politiikka on vähän väliä murroksessa ja muutoksessa: jokaista vaalia leimaa oma polttava kysymyksensä tai ilmiönsä, joka seuraavissa vaaleissa on jo merkityksetön. Kuntavaaleissa toimittajat hakivat kiimassa uutta jytkyä, joka ei missään nimessä ollut realistinen odotus. Ja mainittakoon vielä, oliko kenellekään epäselvää, että istuvan presidentin puolue on kärkikahinoissa? Mutta mikä on kuntavaalien merkitys Suomen poliittisella kartalla? Ketä oikeasti kiinnostaa kuka kunnassa päättää asioista? Jos äänestysprosenttia on katsominen, ei kovinkaan monia. Itse voin rehellisesti tunnustaa jättäneeni ääneni näissä vaaleissa käyttämättä. Syykin tähän on selvä: laiskuus. Mietinkin olenko jo mukavuudenhalussani polkemassa kansalaisvelvollisuuttani maan rakoon kun en ”viitsinyt” raahautua äänestyskoppiin? Sen sijaan presidentin- ja eduskuntavaaleissa kävin piirtämässä punaisen viivani äänestyslippuun. Ehkäpä tämä kuvaa millaisen merkityksen näen kunnallisella sektorilla olevan päätöksenteossa valtakunnallisella tasolla. Toki myönnettäköön, samalla kun jätin ääneni käyttämättä, ei minun auta kirota kun paikallisen päiväkodin homeongelmille ei saada mitään tehtyä, terveyspalveluita ja kyläkouluja karsitaan eikä kuntaan saada houkuteltua uusia yrityksiä, samalla kun veroprosentti nousee. Ehkäpä kollegani tässä suhteessa eroaa minusta ja antaa pyyhkeitä tästä kyseenalaisesta toiminnastani, mutta rehellisesti sanottuna en tunne menettäneeni mitään.

-t-

P.S. Kirjoittaja on todellinen, olemassa oleva henkilö eikä kanssakirjoittajan skitsofreeninen ilmentymä tai alter ego. 

Kolleegan kommentti:
Vastakohtana - kävin äänestämässä, vaikkakin on pakko myöntää kuntavaalien vaikeus äänestäjän näkökulmasta. Ajattelisin kaikkien kauhistelemaan äänestysprosenttikatoon yhtenä syynä vastakohtani mainitsema "ketä kiinnostaa, kuka oman kunnan asioista päättää". Itselläni puolue oli selvä - valtakunnan yleisistä asioista johtuen. Kotikuntani ehdokkaisiin en sitten kovin hyvin saanutkaan kontaktia, enkä näinollen henkilöihin tutustunut, en sen enempää kannattamani puolueeni ehdokkaihin, kuin kilpailevienkaan puolueiden vastaaviin. Ehkä mieleni olisi saatu muuttumaan hyvällä puheella. Ehkä ei. Selailin listoja ja mietin pärstäkertoimia - missään ei mainittu henkilön nimeä ja äänestysnumeroa enempää. Mitä kukakin haluaa? Mitä muutoksia, mitä uutta??
Silti on valvojaisia seuranneena ihmeteltävä ihmismielen tapaa kääntää tappiot voitoksi. Kokoomuksen kannatuksen pudotus oli suurin, kun taas perussuomalaisin kannatus kasvoi kaikkein eniten. Ja silti Katainen puhuu vaalivoitosta ja perussuomalaisten tappiosta. Jännä myös huomata, että esimerkiksi Jutta Urpilainen on muuttanut mielipidettäni paljon hänestä. Kyllä sillä vaalityöllä ja esiintymisellä on merkitystä - mutta vain jos äänestäjä on yhtään kiinnostunut asioista itse. Nuorempana en ollut.
Tulevaisuudessa jää nähtäväksi, kuinka moni kunnanvaltuutettu joutuu unohtamaan uransa, jos kuntamäärä puolittuu, tai vähentyy vieläkin enemmän ja oliko tällä äänestyksellä loppupelistä kovinkaan suuri merkitys mihinkään.
Vaalit oli ja meni - seuraavat tulee sitten joskus. Tämä tällä kertaa, mielessä pyörii jo paljon uusia asioita. Niistä lisää myöhemmin.
-a-